Vuosimäärät Raamatun antamille vuosille oli siis saatu aikakausiteoriasta. Raamatun antamat vuodet on valittu siten, että Nooan tulvasta Hanokin aikaan on tuhat vuotta. Nooa teki liiton Jumalan kanssa. Hanok/Enoch on ainoa ennen Nooaa elänyt henkilö, josta sanotaan, että hän kulki Jumalan kanssa. Hanok siis myös teki liiton Jumalan kanssa, vaikka sitä ei selvästi mainita. Mahdollisesti Hanok uhrattiin. Hänen ei sanota kuolleen vaan Jumala otti hänet pois. Kaikkien muiden sanotaan kuolleen.
Ajalta tuhat vuotta ennen Hanokia löytyy Enos. Myös Enos mainitaan usein profeettana. Ensimmäisessä Mooseksen Kirjassa sanotaan, että ihmiset alkoivat kutsua Jumalan nimeä Enosin aikana. Enos vastaa Tammuz-jumalaa, joka uhrattiin.
Nyky-Raamatun lukuarvot ovat erilaisia kuin ajanlaskun alussa käytettyssä kreikankielisessä Raamatussa, Septuagintassa. Yllä olevissa laskelmissa on käytetty nyky-Raamattua ja niillä lukuarvoilla laskien Aadam syntyi vuonna 4622 eKr ja Nooan tulva oli vuonna 2969 eKr. Talmudissahan lasketaan toisin, Aadam olisi syntynyt tai karkoitettu Eedenistä vuonna 3760 eKr, mutta sen laskelman päämääränä on kieltää se, että Jeesus olisi Messias.
Raamatun aikakausiteoria on siis varsin järjetön luomus.
Moderni ihminen on lajina noin 200.000 vuotta vanha, taide ja uskonto ovat noin 35.000 vuotta vanhoja, ensimmäiset kivestä rakennetut temppelit 11.000 vuotta vanhoja ja maanviljelyskin ainakin 7.000 vuotta vanhaa, ehkä vanhempaakin.
Mutta Raamatun teoria ei ehkä oli niinkään järjetön, jos ei ajatella ihmistä lajina vaan katsotaan vain nykyisen korkeakulttuurin syntyvaiheita. Ensimmäiset kulttuurit Mesopotamiassa, Egyptissä, Intiassa, Kiinassa ja Amerikoissa ovat kaikki nuorempia kuin 6600 vuotta. Kivikautinen kulttuuri on tuhoutunut useita kertoja, ihmisiäkin on elänyt kivikaudella useita lajeja. Aadam ja Eeva, jotka olisivat eläneet vuonna 4622 eKr, eivät olleet ensimmäisiä ihmisiä, vain tämän nykyisen korkeakulttuurin esi-isiä ja -äitejä.
Samalla tavalla Nooan tulva vuoden 2900 eKr paikkeilla ei ollut Raamatun Vedenpaisumus, joka hukutti koko maailman. Nooan tarina Raamatussa perustuu sumerien kertomukseen Shuruppakin kaupungin jokitulvasta noin vuonna 2900 eKr. Vanhin sumerien tulvamyytti on ajoitettu vuoteen 2150. Siinä Nooa-hahmo on nimeltään Atra-hasis eli Ziusudra. Raamatun Nooakertomus perustuu babylonialaiseen Gilgamesh-eepukseen, koka vuorostaan perustuu sumerien tulvamyytteihin. Kaikki nykyihmiset eivät tietenkään polveudu vuoden 2900 eKr Nooasta.
Tosin on totta sekin, että nykyväestöjen Y-DNA tulosten mukaan kaikki kansat, jotka kehittivät korkeakulttuurin, näyttävät lähteneen suunnilleen samalla alueella, joka sijaitsee juuri Araratin vuorilla, eli vanhassa Urartussa, Itä-Turkin, Armenian alueella, tai ehkä hieman idemmässä. Tulos voisi tarkoittaa geneettistä pullonkaulaa ehkä 12.000-20.000 vuotta sitten.
Viimeisen jääkauden jälkeen oli suuria tulvia. Kreikkalaiset myytit kertovat Ogygesin tulvasta 10.000 vuotta ennen Platonin aikaa, mikä sopii hyvin jääkauden loppuun. Platonin mukaan Ogygesin tulva peitti korkeimmatkin vuoret ja kaikki hukkuivat. Silloinkaan kaikki eivät hukkuneet. Mikään tulva ei tuhonnut afrikkalaisia, Australian alkuasukkaita eikä lukuisia muita kansoja, mutta on mahdollista, että Nooa-hahmoja on ollut useita. Intian mytologia selittää, että jokaisella aikakaudella on oma Manunsa, Nooa-hahmo, joka pelastaa muutaman ihmisen aikakauden lopettavasta katastrofista. Raamatussa kerrotaan vain viimeisestä Nooasta, Shuruppakin jokitulvasta selviytyneestä Atra-hasanista.
Lisävahvistus sille, että Ensimmäisen Mooseksen Kirjan partiarkat todella ovat Sumerien kuninkaankirjoista, löytyy Kainin geneologiasta. Se on Raamatussa kohdassa 1.Moos.4:17-24, mutta nyky-Raamatun teksti on masoreettinen ja siinä aikoja on muutettu. Käytetään vertailussa vanhempaa Raamatun käännöstä, Septuagintaa. Verkosta löytyy ajanlaskun alussa käytetyn Septuagintan käännös. Seuraavassa listassa Kainin sukutaulun ja Urukin ensimmäisen dynastian kuninkaat on asetettu vastakkain.
1.Moos.4:17-24 (Septuaginta) Urukin 1. Dynastia
Aadam (Jumalan luoma) Mesh-ki-ang-gaster(jumalan poika)
Kain (peltomies) Enmerkar (Urukin rakentaja)
Aabel (lammaspaimen) Lugalbanda (paimen)
Enok (rakensi kaupungin) Dumuzid (kalastaja)
Gaidad Gudea=Gilgamesh (ensimmäinen eepos)
Maleleel Ur-nungal
Mathusala Udul-kalama
Lamek La-ba’shun
Jobel (teltassa, karjapaimen) En-min-tarah-ana
Thobel (seppä) Meshe-he (seppä)
Jubel (keksi psalmit ja harpun) Lugal-kitun
Missään muussa sumerien kuningaslistassa ei ole luonnehdintoja seppä, kalastaja, paimen, kaupungin rakentaja, eikä tällaisia luonnehdintoja ole muissa patriarkkojenkaan listoissa, vain Kainin jälkeläisissä. Mikään muu sumerien kuninkaanlista ei vastaa Kainin geneologiaa kuninkaiden lukumäärässä.
Urukin ensimmäisen kuninkaan isä on jumala: Mesh-ki-ang-gasterin isä on Utu-jumala. Tästä seuraa, että Mesh-ki-ang-gaster on tulkittu Aadamiksi. Sumerien kuningaslistoissa on ainoastaan kaksi kuningasta, joiden isä on jumala: jo mainittu Adapa ja toisena kuninkaana Urukin Mesh-ki-ang-gaster. Vastaavuus partiarkkojen listan ja Urukin kuningaslista välillä on seuraava:
Jossain vaiheessa Lugalbandan ja Gilgameshin luonnehdinnat (paimen, eeppisen runouden keksijä) ovat siirtyneet Lamekin pojille Jobel ja Jubel. Thobel, nyky-Raamatussa Tuubal-Kain, on säilyttänyt Meshe-hen luonnehdinnan seppä. Kaupungin rakentajaksi on Kainin, eli Enmerkarin, sijaan mainittu hänen poikansa Enok. Kain ja Aabelhan olivat veljeksiä.
Gilgamesh oli Urukin kuningas, mutta hänet usein sotkettiin Lageshin kuuluisampaan kuninkaaseen nimeltä Gudea. Nimi Gudea muistuttaa partiarkkalistan nimeä Gaidad. Lagesh sijaitsi Persian lahden rannalla, itään Urukista ja Urista ja aivan Persian länsireunalla sijainneen Elamin vieressä. Septuagintasta voidaan lukea minne Kain asettui: Noodin maahan, joka on Edemiä vastapäätä/vastaan. Masoreettisessa tekstissä tämä kohta on: Noodin maahan, itään päin Eedenistä. Urukin sijaintia ei enää israelilaisten Babylonian vankeuden aikana tunnettu. Kuviteltiin, että kyseessä oli Gudean maa, Lagesh, Elamin vieressä, itään Urista ja Urukista eli Eedenistä.
Jumala merkitsi Kainin, jotta häntä ei surmattaisi. Tätä vastaa se, että Enmerkarin kuolemassa oli jotain outoa. Häntä ei surmattu eikä hän kuollut luonnollisesti. Hän meni mereen ja katosi. Enok/Enos/Hanok on Dumuzid, kuten ennen tulvaakin olleiden kuninkaiden listassa, mutta molemmissa listoissa tarkoitetaan toista samannimistä henkilöä. Dumuzid kalastaja ei ole Dumuzid paimen, joka muotoutui Tammuz-jumalaksi. On paljastavaa, että Kaininkin sukulistassa on Enok/Hanok, mutta häntä ei mainita Jumalan miehenä. Aabel on tulkittu yhdeksi kuninkaaksi. Kainin ja Aabelin veljesmurhan tarina Raamatussa on peräisin jostain toisesta lähteestä, mahdollisesti Lagashin sodasta Ummaa vastaan.
Yhtäläisyyksiä on paljon. Voidaan pitää erittäin varmana, että Kainin sukupuu perustuu Urukin ensimmäiseen dynastiaan.
On muutenkin varmaa, että Raamatun partiarkkalistat on saatu sumerien kuninkaanlistoista. Nooan vedenpaisumus perustuu babylonialaiseen versioon sumerien tulvamyytistä. Vedenpaisumus oli sumerien tulva eikä ole olemassa toista kuningaslistaa, jossa lueteltaisiin ennen tulvaa eläneet kuninkaat. Babylonian arkistossa oli sumerien kuninkaanlistat. Tooran kirjoittajilla oli Babylonian arkistot käytettävinään.
Kun ennen vedenpaisumusta eläneiden patriarkkojen ja Kainin jälkeläisten listat perustuvat sumerien kuninkaanlistoihin, niin tietenkin vedenpaisumuksen jälkeiset patriarkat myös perustuvat samoihin listoihin. Mahdollisuuksia on tarkalleen yksi: Akkadin kuninkaiden lista. Kirjoitetaan patriarkat ja Akkadin kuninkaat vastakkain:
Moos.11:10-26 (Septuaginta) Sumerin ja Akkadin kuninkaat
Nooa Sargon
Seem Manishtushu
Arpaksad Naram-Sin
Kaanan Shar-Kali-Sin
Selah Dudu
Eeber Shu-Durul
Peleg Ur-Nammu
Regu Shulgi
Serug Amar-Sin
Naahor Shu-Sin
Terah Ibbi-Sin
On välttämätöntä käyttää Septuagintaa, ei nyky-Raamattua. Juutalaiset rabbit olivat 600-luvulla, tai ehkä niinkin myöhään kuin 1000-luvulla, muuttaneet Ensimmäisessä Mooseksen Kirjassa olleita patriarkkojen elinikiä ja aikoja pojan syntymään. Nämä rabbit, masoreetit, yrittivät muuttaa laskelmat siten, että Jeesus ei olisi niin selvästi kansan odottama Messias. Septuagintan antamien aikojen pohjalta tehdyt laskelmat osoittautuvat selvästi järkevämmiksi seitsemäntuhannen vuoden teorian kannalta.
Muutoksia, joita masoreetit tekivät, olivat Kaananin eli Cainanin poistaminen Arpaksadin ja Selahin välistä kohdassa 1. Moos. 11:12. Lisäksi lähes kaikki vuosimäärät oli muutettu listassa 1. Moos. 11:10-25. Myös aiemmassa listassa 1. Moos. 5:4-31 oli muutettu vuosimääriä.
Olivatko masoreettien muutokset perusteltuja ja millä tavoin? Nyky-Raamatussa on patriarkkoja, jotka saivat pojan 30-vuotiaan, Septuagintassa ei ole: patriarkat saivat pojan noin 130-vuotiaana. Tietenkin olisi paljon luonnollisempaa, että ensimmäinen poika saataisiin noin 30-vuotiaana ja että elinikä ei olisi satoja vuosia, mutta nämä Raamatun ajat eivät ole oikeita vuosia vaan profeetallisiin laskelmiin käytettäviä vuosia. Se ilmenee kohdasta 1. Moos. 6:3, jossa Herra ennen tulvaa sanoo, että ihmisen elinikä on korkeintaan 120 vuotta. Silti tulvan jälkeen Peleg eli 209 vuotta (1.Moos.11:19). Patriarkkojen elinvuosia ei tiedetty. Niiden kohdalle sijoitettiin profeetallisia aikoja, joita tarvittiin lopun ajan laskelmiin, Messiaan tulon ennustamiseen.
Näitä profeetallisia lukuja ei saa muuttaa eikä tulkita tavallisessa mielessä eliniäksi. Niihin lukuihin on piiloitettu suuri suunnitelma. Syy miksi näihin aikoihin alunperin päädyttiin oli tosin sumerien ajanlaskuyksikön väärä tulkinta, mutta suuri suunnitelma oli laadittu näin saatuja aikoja käyttäen. Jos haluaa selvittää mikä Raamatun suuri suunnitelma oli Jeesuksen aikoina, täytyy käyttää Septuagintan aikoja.
Masoreettisen tekstin aikojen virheellisyys käy hyvin ilmi laskemalla yhteen vuodet Arpaksadin syntymästä Aabrahamin syntymään. Saadaan 292 vuotta. Se on aivan liian lyhyt: Arpaksad syntyi kaksi vuotta Nooan tulvan jälkeen, siis noin 2900 eKr ja Aabraham eli vuoden 1900 eKr paikkeilla. Septuaginta antaa ajan 1133 vuotta, mikä on selvästi järkevämpi luku, vaikkakaan ei aivan oikea.
Nooa edeltävien patriarkkojen lista on siis sumerien kuninkaanlistasta. Myös patriarkkojen lista Nooasta Aabrahamiin täytyy olla samoista kuninkaanlistoista, vaikka emme varmaan ole löytäneet kaikkia listoja. Lukumäärä täsmää ja listan täytyy olla Urista, koska Raamatussa Aabrahamin sanotaan tulleen Kaldean Urista ja Akkad oli ensimmäinen seemiläinen valtakunta.
Pieniä muutoksia listoissa on, mutta ne kaikki voi selittää:
Sargonin toinen poika Rimush on jätetty pois, koska kolmas kuningas on Sargonin ensimmäisen pojan, Manishtushun, poika. Siis, ei lasketa veljiä vaan vain isästä poikaan.
Terah oli Aabrahamin isä ja Ibbi-Sin Urin viimeinen kuningas. Nimet eivät muistuta toisiaan, eivät myöskään hallintokaudet. Sargon eli todellisuudessa kauan Atra-hasanin, siis Nooan, jälkeen, mutta tämä, luultavasti Babylonian vankeuden ajoilta periytyvä lista oli yritys johtaa Israelin kuninkaat Akkadin Sargonista, joka myöhemmin olisi yhdistetty ennen tulvaa oleviin kuninkaisiin.
Muuta mahdollista vastaavuutta Sumerien kuninkaanlistoista ei löydy, joten ratkaisu luultavasti on oikein. Raamatun listan vuosiarvot oli valittu sopimaan aikakausiteoriaan. Urin kuninkaiden nimen loppu Sin viittaa kuun jumalaan Nanna/Sin. Terah, ja siis myös Abram, palvoivat siis Sin-jumalaa, mihin viittaa juutalaisten käyttämä kuukalenteri.
Tämä kaikki osoittaa, että Raamattuun on yritetty kirjoittaa historia niin oikein kuin se sen ajan tieteessä tunnettiin. Se osoittaa myös, että aikakausiteoria periytyy Babylonian vankeuden ajoilta.
Danielin kirjassa (Dan.2:31-39) Daniel selittää Nebudkadnessarin: kuvapatsaan, jossa on erilaisia osia. Tämä kuvapatsas ei ole mitään muuta kuin yksi versio aikakausiteoriasta. Teoria on luultavasti alunperin yrittänyt selittää Sumerian, Akkadin, Assyrian ja Babylonian valtakuntien nousun ja tuhon ja vasta myöhemmin siirretty kuvaamaan Uusbabyloniaa, Meediaa, Persiaa, Kreikkaa ja Roomaa. Israelilaisten päärooli tässä teoriassa lienee myöhempää perua: eri tarinat yhdistettiin yhtenäiseksi Israelin historiaksi persialaiskaudella.
Vaikuttaa siltä, että seitsemäntuhannen vuoden suunnitelman laativat Juudean papit persialaiskaudella, ajalla 600-400 eKr. He muuttivat Ensimmäisen Mooseksen Kirjan ilmaisemia vuosia ja järjestyksiä samalla tavoin kuin myöhäisemmät masoriitit. Päämääränä oli laatia teoria, joka ilmoittaa Messiaan tulon ja Aikojen lopun ajat. Suunnitelma oli siis Zadok-pappien laatima. Jeesuksen ajan saddukeukset olivat Zadokeja, mutta eivät messiaanisia: he kannattivat Herodeksen kuningassukua.
Nykyinen rabbiininen juutalaisuus on kehittynyt farisealaisuudesta. Fariseukset tunsivat perinnäistavat, luultavasti myös messiaanisen laskelman, mutta eivät panneet sille suurta painoa Jeesuksen aikoina. Zadok-pappien suunnitelman tiesivät myös essealaiset, jotka pitivät itseään Zadokin lapsina, kannattivat vanhaa papistoa, vanhaa kuningassukua ja olivat messiaanisia. Toinen ajanlaskun alun messiaaninen ryhmä oli selootit. Toinen seloottien perustajista oli Zadok Fariseus. Selootit olivat Josefus Flaviuksen mukaan lähellä fariseuksia. He myös tunsivat suunnitelman, ja pitivät sitä tärkeänä, toisin kuin kuin fariseukset ja saddukeukset. Tämä osoittaisi essealaisten ja seloottien suuntaan. On uskottavaa, että selootit olivat osa essealaisuutta, ei farisealaisuutta.
Myöhemmin kabbalismissa on tiettyjä tärkeitä opettajia on kutsuttu zaddikeiksi. Zadok, zaddik ja tzadik tarkoittavat samaa. Kyseessä on saman liikkeen elvytetty muoto. Jeesus oli aikakausiteorian mukainen Messias, siis Zadok-pappien Messias, essealaisten Messias. Jeesuksen veli oli Jaakob Oikeamielinen, Zadok tarkoittaa Oikeamielistä.
Aikakausiteoria on todellinen. Se on kirjattu Raamattuun, papit laativat sen. Messiaaninen suuri suunnitelma on tuhansia vuosia vanha. Sellainen on olemassa, siihen on uskottu, sitä on yritetty toteuttaa. Se ei ole Jumalan suunnitelma vaan ihmisten.
Aikakausiteoria selventää joitakin asioita.
Ensimmäiset jumalat näyttävät syntyneen kuninkaista. Dumuzid on Enosin ja Enochin esikuva. Sekä Enos että Enoch luultavasti uhrattiin. Dumuzid kehittyi kristushahmoksi: kuolevaksi ja jälleensyntyväksi Tammuz-jumalaksi. Tammuzin veri pelasti maailman. Naiset itkivät kuollutta Tammuzia. Tammuz laskeutui Kuolleiden maahan pelastamaan puolisonsa.
Katsotaan seuraavaa taulukkoa. Sarakkeessa Septuaginta on kirjattu Septuagintan pohjalta laskettuja vuosilukuja ja oikeanpuoleiseen sarakkeeseen on tehty pieniä korjauksia nykytieteen antamilla lisätiedoilla.
Tapahtuma Septuaginta Korjatut
Aadam 5438 eKr 5458 eKr
Enosin aika (uhri?) 4968 eKr 4968 eKr
Enokin liitto (345-vuot.) 3968 eKr (365-vuotiaana) 3968 eKr
Nooan Tulva 3200 eKr 2969 eKr
Nooan liitto 3199 eKr 2968 eKr
Aabrahamin liitto 1968 eKr 1968 eKr
Mooseksen liitto, eksodus 1552 eKr 1552 eKr
Salomonin temppeli 968 eKr 968 eKr
Jeesuksen liitto 33 jKr 33 jKr
Muhammedin matka 620 jKr 620 jKr
Joitakin taulukon lukuja voidaan pitää sangen varmoina:
Jeesus oli kuollessaan 35-vuotias. Jeesuksen kuoli ristillä joko vuonna 33 jKr tai vuonna 30 jKr: mahdollisia Pilatuksen hallintokauden vuosia, jolloin kuunpimennys olisi ollut pääsiäisenä, eivät ole kuin vuodet 30, 33 ja 34. Jeesuksen syntymään liittyi tähtitaivaan ilmiöitä. Jeesus saattoi syntyä vuonna 2 eKr. Tähän aikaan oli useita planeettojen konjunktioita, jotka voidaan luontevasti tulkita juutalaisten kuninkaan merkiksi. Betlehemin tähti saattoi olla Jupiterin ja Venuksen konjunktio 17. kesäkuuta 2 eKr. Jos Jeesus syntyi vuonna 2 eKr ja oli kuollessaan 35-vuotias, niin Jeesuksen kuolema oli siis 33 jKr. Toinen mahdollisuus on, että Jeesus kuoli 30 jKr ja syntyi vuonna 5 eKr, myös siihen aikaan oli tähtien konjunktioita. Taulukkoon on valittu vuosi 33 jKr, koska niin väittää kristillinen perinnetieto. Tällaisten laskelmien kannalta ei ole tärkeää milloin jotain todellisuudessa tapahtui, vaan milloin messiaanisia laskelmia tehneet henkilöt uskoivat niiden tapahtuneen.
Jeesuksen kohdalla epätarkkuus ei ole kuin kolme vuotta.
Toinen tarkka vuosiluku on Flavius Josefuksen kirjassa Apionia vastaan antama aika Jerusalemin ensimmäisen temppelin rakentamiselle. Josefuksen tietojen perusteella vuosiluvuksi saadaan 968 eKr. Josefus viittaa Efesuksen Menanderiin, jolla oli käytössään Tyroksen kuninkaankirjat. Niiden avulla voidaan ajoittaa kuningas Hiramin hallintokausi ja sen 12 vuosi, jolloin Raamatun mukaan Salomonin tempelin rakentaminen aloitettiin. Todetaan seuraavaksi, että vuodesta 968 eKr vuoteen 33 jKr on tarkalleen tuhat vuotta, koska vuotta nolla ei ollut. Tämä ei tarkoita, että Salomonin temppelin rakentaminen olisi aloitettu juuri vuonna 968 eKr, vaan että Josefuksen aikoina uskottiin, että Salomonin temppelin rakentaminen alkoi tuona vuotena. Josefuksen aikoina uskottiin Jeesuksen kuolleen vuonna 33 jKr. Emme tiedä viittasiko Josefus Menanderiin oikein. Riittää todeta, että Josefuksen antamasta luvusta Jeesuksen kuolemaan on tarkalleen 1000 vuotta ja Josefus luultavasti tiesi sen.
Muut ajat on valittu siten, että kukin aikakausi liitosta liittoon on tarkalleen tuhat vuotta. Niitä aikojahan ei tarkalleen tiedetä. Taulukkoon on lisätty Muhammedin taivasmatkan vuosi sekä parhaiten perustetu netistä löydetty vuosiluku eksodukselle. Eksodustahan ei ollut sellaisena kuin Raamattu sen kuvaa. Kyseinen vuosi on Raamatun antamien vuosimäärien perusteella laskettu parhain eksoduksen vuosiluku, siis se minkä Septuagintan kirjoittajat luultavasti olivat valinneet ja piiloittaneet vuosilukuihin. Masoriitit muuttivat aikoja ja ajoittavat eksoduksen toisin.
Taulukko kuvaa Jeesuksen aikaiseen Raamattuun sisältyvää teoriaa aikakausista ja selittää, miksi Jeesuksen tuli kuolla uhrina juuri vuonna 33 (tai vuonna 30 – silloin vain Josefuksen tulisi siirtää temppelin aloitusaikaa). Nooa uhrasi liiton merkiksi. Salomonin temppelissä uhrattiin. Hanok mahdollisesti uhrattiin, koska hän ei kuollut vaan Jumala otti hänet pois. Enos liittyy Tammuz-jumalaan, joka uhrattiin. Liiton sinetti on siis veriuhri.
Taulukon aikakaudet sopivat Talmudin antamaan malliin: Enosista Nooaan on kaksi tuhatta vuotta ennen lakia. Nooa sai lain, Nooan lain. Nooasta Salomonin temppeliin on kaksi tuhatta vuotta. Se on lain aika. Salomon oli Daavidin poika, voideltu kuningas ja siis messias. Salomonin temppelin perustamisesta alkoi kahden tuhannen vuoden messiaaninen aika. Jeesus tuli tämän ajan keskellä ja hän hallitsisi tuhatvuotisen kauden pyhiensä kanssa. Viimeinen tuhat vuotta alkaisi vuonna 1033. Sinä aikakautena rabbien mukaan vain Jumala olisi vahva ja Ilmestyskirjan mukaan hyvä sotisi pahaa vastaan. Uudet maat ja taivaat luotaisiin siis 2033, ei kovin kaukaisessa tulevaisuudessa.
Toivottavasti kukaan ei usko tähän laskelmaan. Se on siis Josefuksen aikainen messiaaninen laskelma ja voi olla pohjalla Ilmestyskirjan tuhatvuotisen valtakunnan profetiassa. Kristinuskon irtauduttua juutalaisuudesta rabbit muuttivat partiarkkojen ikävuosia saaden toisen aikakausilaskelman. Siinä Aadam luotiin vuonna 3760 eKr ja aikalaskelma alkoi tästä vuodesta. Maailmanloppu siirtyi 1208 vuotta kauemmaksi tulevaisuuteen. Samalla he joutuivat etsimään erilaisia perusteluja messiaslaskelmiinsa.
Jeesus kuoli uhrina messiaanisen aikakauden keskellä. Hänet otettiin Taivaaseen. Tämä vastaa täysin Enokia, joka myös otettiin pois ja joka ei kuollut. Apokryyfinen Enokin kirja kertoo hänen taivasmatkastaan. Enok samaistettiin enkeli Metatroniin, valtaistuimella istuvaan. Metatron oli Jumalan ääni, pienempi jumaluus. Koska Jeesus vastasi mallissa Enokia, hän myös oli jumaluus ja enkeli. Vastaavasti Enokin täytyi kuolla uhrina.