Sopiiko ajatus kahdesta Jeesuksesta Paavalin kirjeiden antamiin tietoihin? Paavali opetti niin kuin kirjoitti, mutta mitä hän tarkoitti?
Katsotaan ensin Paavalin kristinuskon yleispiirteitä. Paavali opetti, että ihminen pelastuu vain uskon kautta. Tästä perusajatuksesta lähtee kaikki hänen oppinsa. Paavali viittaa Aabrahamin kertomukseen selittäessään kristillistä uskoa: Aabrahamin vanhurskautti hänen uskonsa. Vanhurskas tarkoittaa elämistä Jumalan tahdon mukaan. Aabraham eli oikein, koska hän uskoi Jumalan lupaukseen. Mitä Raamattu kertoo Abrahamin uskosta? Aabraham oli noin satavuotias ja hänen vaimonsa Saara oli ohittanut vaihdevuodet. Heillä ei ollut lapsia eivätkä he enää voineet saada lasta. Jumala lupasi Aabrahamille, että hän saisi lapsen ja lapsesta polveutuisi monta kansaa. Jumalan lupauksen mukaisesti Saara tuli raskaaksi ja sai pojan, Iisakin. Uskonnon määräyksen mukaan esikoispojat tuli uhrata Jumalalle. Saaran olisi pitänyt saada toinenkin poika, koska esikoispojasta ei voinut alkaa kansaa, mutta Saara sai vain yhden pojan. Jumalan käskystä Aabraham aikoi uhrata Iisakin, mutta Jumala pelasti Iisakin ja antoi uhrattavaksi eläimen esikoispojan sijaan.
Miksi tämä kertomus on Raamatussa? Juudean papit muokkasivat Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomukset teologisista syistä. Aabraham ehkä tunnettiin myyttisenä kantaisänä, mutta Raamatun kertomus on valittu sen sisältämien opetusten vuoksi. Kertomuksen yksi opetus on, että esikoisia ei tule uhrata. Lain käskyä esikoisten uhraamisesta ei voitu suoraan poistaa – se oli liian keskeinen uskonnolle – mutta todellisen ihmisuhrin saattoi muuttaa eläinuhriksi ja valmiudeksi esikoisen uhraamiseen. Toinen kertomuksen opetus on, että Jumala on antanut Luvatun maan juutalaisille, ei alueen aiemmille asukkaille.
Kertomuksen kolmas opetus on tärkein. Tarina on satu. Siinä tapahtuu ihme. Juudean papit laativat kertomuksen, joka opettaa Jumalan kaikkivaltiutta. Kertomus on satu, mutta sadun kautta kansa uskoi Jumalan voimaan ja ihmeisiin.
Kuten Aabrahamin kertomus, Jeesuksen kertomuskin vaikuttaa sadulta. Mies kuolee uhrina lunastaen muiden syntien ja nousee kuolleista. Kuolema on voitettu, synnit on sovitettu. Jeesukseen uskovilla on iankaikkinen elämä kuoleman jälkeen ja aarre taivaassa. Pahantekijät joutuvat helvettiin. Jumalan tuomion päivä koittaa pian. Paavali vaati uskomaan Jeesuksen ylösnousemuksen ihmeeseen.
Roomalaiskirjeen kohdassa 3:4-7 Paavali kirjoittaa, että jokainen ihminen valehtelee ja myös hän valehtelee, mutta hänen valeestaan tulee hyvää. Missä Paavali valehteli? Ehkä hän tarkoittaa aivan pieniä asioita. Apostolin teoissa kyy puree Paavalia käteen Maltalla. Maltalla ei ole eikä ole koskaan ollut ainuttakaan myrkkykäärmeitä. Kertomus ei ole kirjaimellisesti totta, mutta siihen uskominen on hyödyllistä: se todistaa Paavalin oikeaksi apostoliksi. Paavalille kaikki oli sallittua, mutta kaikki ei ollut hyödyllistä. Hän julisti voittaakseen ihmisiä oikeaan uskoon.
Tai ehkä Paavali valehteli epäitsekkäästi: jotta ihminen pelastuisi. Saddukeuspapit eivät uskoneet elämään kuoleman jälkeen eivätkä luvanneet Taivaan iloja ja uhanneet Helvetin piinoilla. Jos ihminen vältti rangaistuksen tässä maailmassa, häntä ei odottaisi rangaistus kuoleman jälkeen. Opin seurauksena kansa eli näennäisesti hyveellistä elämää mutta salassa teki syntiä. Jeesus vaati ihmisiä elämään Jumalan tahdon mukaan myös silloin, kun kukaan ei näe. Paavali kirjoittaa ettei kukaan pysty elämään Jumalan tahdon mukaan kirjoitettua lakia noudattaen, sillä laki käskee ja kieltää ja uhkaa rangaistuksella, mutta jos teon tekee salassa, rangaistusta ei tule – oikean lain tulee olla kirjoitettu ihmisten sydämiin. Tarvitaan uskoa siihen, että Jumala näkee ihmisten sydämiin eikä mikään ole häneltä salassa, uskoa että hyvä ja paha saavat palkkansa tulevassa elämässä ja uskoa profetioissa luvattuun Messiaaseen, joka lunastaa kansan synnit. Ihminen pelastuu vain uskon kautta. Usko ylösnousemukseen antaa ihmiselle voimaa elää Jumalan tahdon mukaan. Kuin tarinan Aabraham, uskova luottaa satuun ja sen voimalla jaksaa elää oikein. Ehkä Paavali hyvää tuova valehtelu oli, että hän tiesi sadun saduksi, mutta halusi itse uskoa ja muiden uskovan.
Paavali uskoi Jeesukseen luvattuna Messiaana: Jeesus teki kaikki Messiaalta vaadittavat tunnusteot: paransi sairaita, teki ihmeitä, ajoi pois pahoja henkiä. kuoli. Koska Jeesus oli Messias, laki oli kumottu: Jeremiaan mukaan Messias tekee uuden liiton ja antaa uuden lain: uusi laki on kirjoitettu ihmisten sydämiin, ei juutalaisten pyhiin teksteihin. Koska laki oli kumottu, jäljellä oli vain usko. Niin oli ollut myös Aabrahamin aikana. Silloin lakia ei vielä ollut annettu. Aabrahamin vanhurskautti hänen uskonsa. Paavali myös uskoi kuolleiden ylösnousemukseen, koska fariseusten mukaan se oli kirjoitusten oikea tulkinta.
Paavali tiesi, että alkuperäiset opetuslapset ymmärsivät Jeesuksen opetuksen eri tavalla: he pitivät Mooseksen lain ja heillä oli erilainen tulkinta Jeesuksen tehtävästä. Paavali ei halunnut opettaa ei-juutalaisille juutalaista oppia. Hän yksinkertaisti kristinuskon siihen mitä itse piti sanoman ytimenä. Paavalin päämäärä oli aivan sama kuin Jeesuksen, mutta Paavali muokkasi opetukset paremmin sopiviksi ei-juutalaisille.
Mihin kristinuskossa tulee uskoa? Ylösnousemukseen, ihmeisiin, Marian neitseyteenkö? Nykyaikana väitetään, että tulee uskoa vain kirjaimelliseen totuuteen. Jos jokin ei ole totta, siihen ei pidä uskoa, mutta sehän ei ole uskoa vaan tietoa. Paavali ei ajatellut näin modernisti. Hänelle usko oli tie, joka johti elämään Jumalan tahdon mukaan. Jos se vaati uskoa satuun, oli hyödyllistä uskoa satuun. Jumalan tahto löytyi sydäntä tutkimalla: tuli tehdä hyvää ja välttää pahaa.
Mihin osaan Paavali itse uskoi? Hän piti Jeesusta Joosefin poikana ja tiesi, että Jeesuksella oli veljiä, joten Paavali ei uskonut neitseelliseen syntymään tai Marian ikuiseen neitseyteen. Paavali kirjoittaa tavanneensa ylösnouseen Jeesuksen valona ja äänenä, muista Jeesuksen ihmeistä hän ei kerro mitään. Mihin siis kristinuskossa tulee uskoa? Sillä ei ole suurta väliä, jos usko kertomukseen on keino, jonka avulla ihminen elää oikein. Kaikki sen ajan ihmiset uskoivat jumaliin, sieluun ja jonkinlaiseen kuolemanjälkeiseen elämään. Kaikki juutalaiset uskoivat Jumalaan. Fariseukset ja essealaiset uskoivat profeettoihin. Fariseukset uskoivat kuolleiden ylösnousemukseen.
Alkukristitystä yhdet uskoivat yhdellä tavalla, toiset toisella, sen mukaan kuin olivat oppineet tai itse ajatelleet. Vasta myöhemmin jotkut uskomukset julistettiin harhaopeiksi.
Paavali kirjoittaa, että ylösnoussut Jeesus ilmestyi useille henkilöille. Paavali itse todistaa tavanneensa ylösnousseen Jeesuksen. Tämä on vaikea selittää muuten kuin että hän todella koki jotain ihmeellistä. Kyseessä saattoi olla hallusinaatio, mutta hän sokeutui useaksi päiväksi eikä niin tapahdu hallusinaatioissa. Paras selitys Paavalin kirjeiden tiedoille on, että Paavali koki juuri sen minkä kirjoitti: hän näki sokaisevan valon ja kuuli äänen. Paavalin kokemus sopii aiemmin esitettyy teoriaan, että ihmisten aiheuttama ilmiö synnytti sokaisevan valon.
Paavalin opetuksessa Jeesuksen sovitusuhri on keskeisessä asemassa, mutta syytä uhrikuolemaan ei kerrota. Paavalin Jumala on kristinuskon kolmiyhteinen ja täydellisen hyvä Jumala. Miksi täydellisen hyvä Jumala ei pelastanut Poikaansa? Historiallinen selitys on, että esikoisten uhraaminen kuului kanaanilaiseen uskontoon olennaisena osana, mutta tämä uskonto oli hylätty ja tuomittu. Paavalin selitys oli, että kuten yksi mies, Aadam, toi synnin maailmaan, yksi mies, Jeesus, poistaa synnin. Paavali vertaa Jeesusta myös Melchizedekiin, kuningaspappiin. Daavid oli vain kuningas, ei pappi. Kuningaspappeja olivat hasmonealaiset kuninkaat, mikä vihjaa siihen, että Melchezedek-oppi oli saatu essealaisilta.
Kristinusko on pitäytynyt Paavalin ja muiden apostolien opetuksiin. Jeesuksen alkuperäiset opetuslapset, juutalaiskristityt, uskoivat eri tavalla. He olivat essealainen lahko, ehkä nazareetteja.
Myöhemmin heidät tunnettiin ebioniitteina. Heidän oppinsa oli juutalaisgnostinen. Siinä tunnettiin Jeesus valkeuden kuninkaana ja pimeyden prinssi tämän maailman hallitsijana. Oppiin kuului, kabbalistisia laskelmia heprean kirjainten lukuarvoista ja kabbalistisia käsitteitä: viisaus, ymmärrys, pitkämielinen Jumala, taivaallinen Adam. Inhimillinen Jeesus ymmärrettiin vain taivaallisen Kristuksen astiana. Lopun aikoja laskettiin kuuden tuhannen vuoden mallista.
Ebioniiteista kehittyneet elkasaitit kuvailivat Jeesusta jättiläismäisenä taivaallisena hahmona, jolla oli yhtä suuri morsian. Tämä oppi on hyvin lähellä Kabbalan Adam Kadmonia ja hänen morsiantaan. Elkasaitit pitivät Jeesusta myös patriarkka Enosina ja Hanokina osoittaen, että he uskoivat taivaallisen Messiaan ilmestyvän ihmishahmossa jokaisen ajan lopussa. Se myös muistuttaa kabbalistista Messiaan jälleensyntymäoppia.
Yksi rabbiinisen juutalaisuuden aikojen loppu osui vuoteen 241. Siihen aikaan nousi ebioniitteihin kuuluvasta elkasaittien lahkosta profeetta Mani. Mani sanoi olevansa Jeesuksen opetuslapsi, Uudessa testamentissa luvattu auttaja, sekä Viimeinen profeetta. Toinen aikojen loppu osui 600-luvulle, Rooman ja Parthian sodassa parthialaiset, vahvistettuna Exilarch Nehemiah ben Hushielin juutalaisilla joukoilla, valloittivat Jerusalemin vuonna 614. Bysantin keisari Herakleon valloitti kaupungin pian takaisin. Ei tiedetä perustiko Nehemiah ben Hushiel sotatoimensa mihinkään lopun ajan laskelmaan, mutta juutalaiskristityt tulkitsivat ajat lopun ajoiksi. Lopun aikana annetaan uusi profeetallinen ilmoitus ja Messias ilmaantuu. Islamin nousu 600-luvulla kytkeytyy juutalaiskristittyihin lopun ajan odotukseen. Muhammedin setä oli juutalaiskrisitty ja Koraanin tiedot Jeesuksesta perustuvat elkasaittien oppiin. Juutalaiskristillisyys katosi ehkä 800-luvulla, mutta se vaikutti islamissa kauan.
Kristillisgnostiset opit kehittyivät juutalaiskristillisyydestä Ensimmäisen juutalaissodan jälkeen. Barnabaan epistolaa voi pitää hyvin varhaisena versiona tällaisesta opista. Epistola on monessa suhteessa hyvin lähellä ebioniittien oppia, mutta se hylkää juutalaisen lain ja kieltää juutalaisten aseman luvattuna kansana. Barnabaan epistolan kohdassa 9:7 on kabbalistisia laskelmia heprean kirjainten numeroarvoista. Barnabaan epistolassa mainitaan myös kuuden tuhannen vuoden laskelma. Epistola liittynee sodan lopputulokseen: Barnabaan epistolan kirjoittaja hylkäsi juutalaisuuden, koska Jumala oli sodassa hylännyt kansansa. Hän luultavasti pakeni sodan jälkeen Aleksandriaan, Egyptiin, missä epistolaa käytettiin kanoonisena tekstinä ja missä gnostilaisuuden isä Basilides myöhemmin opetti. Gnostisessa opissa on kaksi jumaluutta: ylempi, joka on kristinuskon Jumala, ja alempi, joka on Viisauden luoma Röyhkimys, juutalaisten Jahve.
Juutalainen kabbalismi perustui samaan juutalaiseen gnostiikkaa josta myös juutalaiskristillisyys ja kristinuskon gnostiikka syntyivät. Kabbalistien mielestä jumaluudella on kaksi ilmentymää, silti he ovat osa samaa Jumalaa. Ylempi jumaluus on täydellisen hyvä, alempi jumaluus on sekä hyvä että paha. Alemman jumaluuden oikeamielisen vihan voi tyynnyttää vain uhraamalla esikoispojan. Eläinuhri ei profeettojen mukaan lunasta syntejä, kansan omien lasten uhraaminen kiellettiin laissa, oikea uhri liittyy kabbalistiseen Adam Kadmoniin.
Kuten juutalaiskristillisistä lahkoista, myös kabbalisteista nousi useita messiaskandidaatteja. 1170-luvulla ilmaantui ihmeidentekijä David Alroy, 1200-luvulla kabbalisti Abraham Abulifia, 1500-luvulla kabbalisti Isaac Luria, vuonna 1666 kabbalisti Sabbatai Zevi aikoi julistautua Messiaaksi. Myöhemmin monet kabbalistit pitivät itseään Sabbatai Zevin jälleensyntyminä.
On joskus vaikea sanoa mihin traditioon tietty messiaskandidaatti kuuluu, mutta jotain päätelmiä voi tehdä kyseiseen messiaaseen liittyvistä lopun ajan laskelmista. Esimerkiksi vuoden 1000 jälkeen tuli olla aikojen loppu. Se olisi voinut olla juutalainen aikojen loppu. Kirja Sefer Zerubbabel syntyi pian Nehemiah ben Hushielin kapinan jälkeen. Se kuvaa lopun aikoja ja antaa tarkan ajan Messiaan tulolle: 990 vuotta Ensimmäisen juutalaissodan jälkeen, tarkalleen vuonna 1058. Vuoden 1000 paikkeilla oli aikojen loppu, mutta hieman liian aikaisin. Ilmeisesti se laskettiin juutalaiskristillisellä tavalla islamin puitteissa: 1000 vuotta Jeesuksen jälkeen: fatimidikalifi Al-Hakimin ympärille syntyi 1020-luvulla uusi uskonto, druusilaisuus. Tässä uskonnossa Al-Hakim oli Mahdi ja Jumalan inkarnaatio. Ajan loppu päättyi lopun ajan sotaan. Ensimmäinen ristiretki alkoi vuonna 1095.
Mikä ääriryhmä teki rituaalimurhat?
Ariel Toaff ja Israel Yuval vain liittävät rituaalimurhat ashkenazi-juutalaisten Kymmenen kirouksen riittiin, mutta eivät tarkenna mikä lahko tai ryhmä oli kyseessä.
Kiroukset kuuluvat käytännölliseen kabbalaan, Kabbalah Ma’asitiin. Käytännöllinen kabbala liittyi aluksi juutalaisuuden saksalaiseen pietismiin, joka keskiajalla tarkoitti Chasidei Ashkenazi -lahkoa. Rituaalimurhatapaukset alkoivat samaan aikaan kuin Chasidei Ashkenazi –lahko siirtyi Italiasta Saksaan. Chasidei Ashkenazi katosi 1300-luvulla. Englannin keskiaikaiset rituaalimurhat voivat olla Chasidei Ashkenazi –lahkon töitä, mutta Ariel Toaffin tutkima Trentin Simonin rituaalimurha vuonna 1475 on liian myöhäinen. Rituaalimurhatapauksia jatkui aina 1900-luvun alkuun monessa eri maassa. Chasidei Ashkenazi –lahkoa ei enää ollut olemassa, mikään muukaan pieni lahko ei voinut toimia näin laajalla alueella näin kauan. Uskottavin selitys on salaseura.
Chasidei Ashkenazi –lahko jatkui Nistarim -salaseurana ainakin 1800-luvulle.
Ja kuinka kaikki päättyi?
Moses Montefiore alkoi vuonna 1841 kirjeenvaihdon Englannin Damaskoksen konsulin kanssa Palestiinasuunnitelmasta. Vuonna 1857 kabbalisti Rabbi Judah Alkalai julisti, että juutalaisten lunastuksen aika alkoi 1840. Jos juutalaiset eivät muuttaisi Palestiinaan vuoteen 1939 mennessä, heidät pakotettaisiin muuttamaan. Mitä tapahtui vuonna 1840 ja miksi?
Palestiinasuunnitelmaa olivat tukeneet Mordecai Noah jo vuodesta 1815 ja Anthony Ashley-Cooper vuodesta 1831, heille vuosi 1840 ei näytä olleen mitenkään merkittävä.
Sionismi alkoi myöhemmin, sen voi unohtaa: Adolphe Crémieux perusti Alliance Israélite Universellen vuonna 1860. Theodor Herzl järjesti Ensimmäisen sionistikongressin vuonna 1897.
Myös antisemitismi alkoi myöhemmin, senkin voi unohtaa: Arthur de Gobineau ensimmäinen kirja rotuopista julkaistiin vuosina 1853-55. Ensimmäinen antisionistien kongressi pidettiin Dresdenissä vuonna 1882. Ludwig Schemann perusti Gobineau-seuran vuonna 1896. Venäjän tsaari Alexander III sääti toukokuun lait vuonna 1882.
Kommunismin pelko ei johtanut Palestiinasuunnitelmaan. Karl Marx julkaisi kommunistisen manifestin vuonna 1848.
B’nai B’rith perustettiin vuonna 1843, sekin on vuoden 1840 jälkeen eikä järjestö aluksi ollut sionistinen.
On vain kaksi seikkaa, jotka sopivat vuoteen 1840:
Vuonna 1839 Moses Montefiore pyysi Egyptin Khediveltä juutalaisille kotimaata Palestiinasta ja sai kieltävän vastauksen ja vuonna 1840 oli Damaskuksen rituaalimurhaoikeudenkäynti.
Jos Damaskuksen oikeudenkäynti olisi ollut ennen Montefioren pyyntöä, voisi ajatella, että rikas eliitti päätti, että kabbalistien messiaanisista haaveiluista oli liikaa haittaa. Murhien oli loputtava. Ne loppuisivat vasta kun messiaaninen tavoite olisi saavutettu ja juutalaiset olisivat palanneet kotimaahansa. Rikas eliitti joutui lahjomaan todistajia, poliisia ja tuomareita rituaalimurhasyytteissä.
Näin ei voi ajatella, Montefioren pyynto oli ennen oikeudenkäyntiä.
Tuskin voi myöskään ajatella, että rikasta eliittiä kiusasi se, että he joutuivat ylläpitämään Palestiinan Safediin muuttaneita kabbalisteja, jotka mieluummin opiskelivat pyhiä kirjoituksia kuin tekivät työtä. Palestiinasuunnitelmasta tuli paljon enemmän kuluja.
Adolphe Crémieux ja myöhemmin Alliance Israélite Universellen olisi mieluummin nähnyt juutalaisten sulautuvan yhteiskuntaan ja vasta myöhemmin tuki Palestiinasuunnitelmaa. Tämä luultavasti oli myös skottilaisen vapaamuurariuden kanta.
Taustana Palestiinalaissuunnitelmalle oli vapaamuurareiden toimeenpanemat vallankumoukset sekä juutalaisten vapautuminen gettoista, mutta yksinkertaisin selitys sille, miksi Alkalai ennusti lunastuksen ajan alkaneen vuonna 1840 on Montefioren vuoden 1839 pyyntö juutalaisten kotimaasta ja sen hylkäys.
1800-luvulla rituaalimurhatapauksia oli enemmän kuin aiempina vuosisatoina. Tapaukset tukivat Palestiinasuunnitelmaa kahdella tavalla: ne valmistelivat muuttajia lähtötunnelmiin messiaanisella rituaalilla ja ne herättivät juutalaisvihaa. Juutalaisviha osoitti, että kotimaa oli tarpeen ja taivutteli muutamat muuttamaan Palestiinaan. Tässä vaihtoehdossa käytännöllisen kabbalismin salaseura teki rituaalimurhia, jotta Palestiinasuunnitelma toteutuisi. Mikä taho olisi voinut olla vastuussa rituaalimurhista?
Nykyjuutalaisuudessa kabbalismia harjoitetaan lähinnä Israel Ba’al Shem Tovin 1700-luvulla perustamassa hasidismissa. Israel oli aluksi Ba’al Shem ja Nistarimin jäsen, mutta jätti loitsut ja riitit ja keskittyi teoreettiseen kabbalaan. Hasidien kabbalismi on teoreettista kabbalismia eikä siihen tiettävästi kuulu Kymmenen kirouksen riittiä. Hasidit eivät tukeneet Palestiinasuunnitelmaa. Rituaalimurhia tehnyt taho oli jokin toinen, jokin käytännöllisten kabbalisien salaseura. Luonnollisin epäilty on kabbalisti Alkalain mahdolliset hämäräperäisemmät ystävät.
Ehkä tämä päättely on väärin, mutta jollain tavalla Palestiinasuunnitelma lyötiin lukkoon vuonna 1840.