Keski- ja uudenajan noitavainoissa poltettiin kymmeniä tuhansia naisia ja paljon pienempi määrä miehiä. Noitavainot on nähty kristillisten kirkkojen toteuttamana vainona harmittomia kansanuskomuksia vastaan ja vainojen syynä on pidetty kahden kirkonmiehen kirjoittamaa teosta nimeltä Noitavasara, Malleus Maleficarum. Tämä oli totta Pohjois-Euroopassa, tosin noidat yleensä tuomittiin maallisissa tuomioistuimissa. Katolinen kirkko julisti Noitavasaran kielletyksi kirjaksi pian sen kirjoittamisen jälkeen.
Useimmat noidat poltettiin Saksassa. Ruotsissa poltettiin noin 300 noitaa, pääosin naisia, monet pelleilevien lasten valheellisten todistusten perusteella. Suomessa tuomittiin muutama noita, pääosin he olivat miehiä. Syynä näyttää olleen naapurikateus ja kaikkien onnettomuuksien tulkitseminen noituudella aiheutetuiksi.
Noituuden vastustaminen laajeni noitahysteriaksi, silti alunperin noitavainot johtuivat etelästä Eurooppaan levinneestä noitakultista, eivät kansanomaisesta taikuudesta. Joka maassa toki tehtiin taikoja, loitsuttiin, parannettiin, ennustettiin. Esimerkiksi suomalaisia pidettiin noitina, mikä hyvin sopii Kalevalan loitsunlausujiin, mutta etelästä Eurooppaan levinnyt noitakultti ei ollut tätä vanhaa kansanomaista taikuutta. Kyseessä oli uusi vaarallinen ja rikollinen huumekultti. Varsinaista noitakulttia luonnehti lentovoide, jonka huumaamana noidat kokivat lentävänsä Kyöpelinvuorelle.
Ensimmäisenä lentovoiteen reseptin kuvasi Johannes Hartlieb vuonna 1456. Lentovoiteen resepti löytyy myös uudemmasta käännöksestä Maagi Abramelinin kirjasta. Kirja ehkä on vuodelta 1458, tai vuodelta 1438, tai jopa vuodelta 1510. Sillä ei ole merkitystä: lentovoide oli tunnettu jo antiikin aikoina, Lucius Apuleiuksen kuvaus vuodelta 160 viittaa selvästi lentovoiteeseen. Argonautica noin vuodelta 200 eKr ja Homeroksen Ilias noin vuodelta 800 eKr sisältävät kohtia, jotka voidaan tulkita lentovoiteena. Myös amerikkalaiset intiaanishamaanit saattoivat tuntea lentovoiteen, mutta ainoa lähde tähän tietoon on Carlos Castaneda, joka tiedetään epäluotettavaksi. Castaneda ei saanut tietojaan intiaalishamaanilta nimeltä Don Juan, vaan poimi lentosalvan ainesosat Euroopan keskiaikaisista noitavoiteiden resepteistä. Joka tapauksessa varmaa on, että itäisen Välimeren alueella lentovoiteen resepti tunnettiin jo hyvin kauan sitten.
Johannes Hartlieb kertoo, että lentosalva tehdään seistemästä kasvista ja hän antaa niistä kuusi:
- kehäkukka, tunnettu rohtokasvi
- ketohanhikki, tunnettu rohtokasvi
- rohtorautayrtti, tunnettu rohtokasvi
- lehtosinijuuri, myrkyllinen kasvi
- jovibarba, tunnettu noitakasvi, Jupiterin kasvi
- neidonhiussaniainen, tunnettu rohtokasvi, Venuksen kasvi.
Lisäksi tarvitaan lintujen verta ja rasvaa, jonka alkuperää hän ei halua mainita ettei se loukkaisi ketään.
Noitasalvan reseptit muista lähteistä, siis Abramelinin kirjasta, Giovanni Battista Della Portesta ja Reginald Scottilta vuodelta 1584, ovat kaikki olennaisesti samat, ja niissä on myös se tärkein, Hartliebin mainitsematta jättämä seitsemäs kasvi. Oikea resepti on:
Joko,
- Persilja tai selleri
- Ukonhattu, tappavan myrkyllinen kasvi, vanha nuolimyrkky
- Poppelin lehtiä ja nokea
Tai,
- sorsanputki, myrkyllinen kasvi
- rohtokalmojuuri, tunnettu rohto
- lehtohanhikki, tunnettu rohto
- lepakon veri, vastaa Hartliebin lintujen verta
- koisokasvi, joka tuo unen, sekä öljyä.
Seos sekoitetaan lapsen tai vauvan rasvaan.
Lienee heti ilmeistä kuinka tämä resepti tulee lukea. Ensimmäinen vaihtoehto ei tee lentämisen tunnetta vaan vie hautaan. Lopussa on tuhkaa ja väräjävät haavan lehdet, tai tarkemmin nokea ja poppelin lehtiä. Vain toinen vaihtoehto vie lentomatkalle, josta voi palata elävien joukkoon.
Kyseeseen tulevat koisokasvit eivät ole peruna, tomaatti, munakoiso ja tupakka, vaan myrkkykoiso eli belladonna, alruuna, hullukaali ja hulluruoho. Niissä kaikissa on hyoksoamiinia, skololamiinia ja atropiinia. Aineet ovat tappavan myrkyllisiä syötynä, mutta rasvaan sekoitettuna ne imeytyvät ihon läpi eivätkä yleensä ole tappavia. Aineiden imeytyminen ehkä riippuu käytetystä rasvasta. Suomalaisessa luonnonkasvien rohdoskäytön kirjassa väitetään, että noitasalvassa oikeaoppisesti käytettiin vastasyntyneenä kuolleen tai hirtetyn rasvaa, mutta vanhoissa resepteissä kehotetaan käyttämään lapsen tai vauvan rasvaa eikä puhuta mitään siitä, että rasva olisi saatu vastasyntyneenä kuolleesta.
Noitaresepteissä tarvittiin lapsen tai vauvan rasvaa ja verta, jotka helpoimmin sai tappamalla lapsen tai vauvan. Se on vain tosiasia. Noituus ei ollut niin harmitonta puuhastelua eikä nykyinen noituuden renessanssi ole välttämättä aivan vaaratonta.
Hartlieb jättää mainitsematta mistä rasva on saatu, mutta vihjaa että sen alkuperä loukkaisi monia ihmisiä, ja hän myös jättää pois seitsemännen kasvin, joka on koisokasvi, ainoa vaikuttava osa reseptissä. Ilmeisesti hänellä on aivan sama resepti kuin muillakin, mutta enemmän järkeä olla paljastamatta oikeaa reseptiä.
Lisäksi on kaksi osittaista reseptikuvausta: Vapaaherra von Valvasor kirjoitti vuonna 1689, että noitasalvassa on ukonhattua ja belladonnaa ja Thomas Middletonin näytelmässä vuodelta 1584 Hecata käyttää edellä mainitun reseptin ensimmäistä vaihtoehtoa. Selvästi noitasalvan oikeaa reseptiä pyrittiin suojelemaan. Middletonin antama resepti on tappava ja von Valvasor sotkee reseptit tappavaksi yhdistelmäksi. Tästä voi päätellä, että Abramelinin kirjan, Giovanni Battista Della Porten ja Reginald Scottin antama noitasalvan resepti on oikea, aina lapsen rasvaa myöten. Ensimmäinen resepti tappaa, toinen antaa huumetripin.
Joissakin myöhäisemmissä lentovoideresepteissa oli myös oopiumunikon siemeniä. Myrkkykoison atropiinia aiheuttaa syvän unen. Oopium on belladonnan vasta-aine.
Aikalaiskuvauksissa noita siveli voidetta koko keholleen tai osaan sitä – tietenkin juuri intiimialueille. Tiedetään, että kyseiset aineet imeytyvät iholta, parhaiten naisten intiimien imukalvojen läpi. Hartliebin ja muidenkin kuvauksessa noita voiteli penkin, luudan, tai jonkin vastaavan ja istui sille. Kuvitelma noidasta, joka hajareisin luudan päällä istuen lentää Kyöpelinvuorelle Dianan eroottisiin juhliin on siis oikein, nykytutkimuksen vahvistama.
Noitasalvan resepti on niin samanlainen eri kuvauksissa, että tiedon lähde täytyy olla sama. Kirjoittajat olisivat voineet plagioida toisiltaan, mutta aivan sama se reseptihän ei ole. Ei, kyllä ne ovat eri lähteistä saatuja, lähes samanlaisia reseptejä. Keskiajalla jokin taho yritti levittää noitakulttia. Noitien salaliitto kristinuskoa vastaan, niinhän se ymmärrettiin. Tavallaan, sitä se oli. Kirkko pysäytti kultin etenemisen raa’alla tavalla. Noitavasara, Mallus Maleficarum, julkaistiin 1487. Noitavainojen aika kesti 1700-luvulle, kaikkein järjettömimmin Pohjoismaissa, koska näissä maissa ei edes tunnettu noitasalvaa.
Suomessa kasvoi kyseisistä koisokasveista vain hullukaalia eikä Suomesta tunneta kuvauksia lentovoiteesta. Hullukaalilla oli noitakäyttöä, uskotaan, että Delfin oraakkelit huumattiin hullukaalin savulla, mutta ei ole luultavaa, että hullukaali sopii lentovoiteeseen. Hullukaalissa on pääosin skololamiinia ja hyoksoamiinia ja vain vähän atropiinia, samoin hulluruohossa. Uskotaan, että hullukaalia ja hulluruohoa levittivät Eurooppaan romanit. Niiden noitakäyttö oli jotain muuta kuin lentovoiteen valmistusta. Lentovoiteen koiso oli myrkkykoiso, eli belladonna, tai alruuna. Belladonna kasvaa Etelä-Euroopassa ja alruuna Lähi-Idässä. Lentovoiteen resepti on lähtöisin näiltä alueilta.
Noitavasara syytti noitia vauvojen tappamisesta ja kannibalismista. Noitasalvan resepti osoittaa, että salvaan tarvittiin vauvojen tai lasten rasvaa. Tarkkaan ottaen se ei väitä, että rasvaa olisi syöty. Sitä vain hierottiin iholle. Rasvan saamiseksi lapsia keitettiin padassa. Tulee mieleen Grimmin sadut. Ehkä ne eivät ole nälkävuosista vaan todellakin noidista, kuten alkuperäinen kansansatu kertoo. Oikeassa kansansadussa vanhemmat myivät lapset noidalle. Se kuulostaa paljon uskottavammalta kuin Grimmin veljesten satu, jossa lapset eksyivät metsään.
Noitia oli olemassa, siis niitä jotka lukivat noitakirjoja ja keittivät noitakeitoksia, ei niitä jotka aidosti muuttivat prinssin sammakoksi. Mistä tämä noitakultti tuli Eurooppaan? Keskiajalla sitä sanottiin noitien salaliitoksi kristinuskoa vastaan.
Noitakultti voisi olla lähtöisin renessanssiajan humanisteilta. 1400-luvun humanistit, kuten Ficino ja Pico della Mirandola opiskelivat alkemiaa ja tiesivät jotain lauseita kabbalisista teksteistä. Ficinon alkemiatiedoista suuri osa on peräisin 1200-luvulla arabiankielestä latinaksi käännetystä klassikosta Viisaiden päämäärä. Kristityssä maailmassa se tunnetaan nimellä Picatrix. Picatrix oli myös keskiaikaisen noidan käsikirja. On mielenkiintoista todeta, että humanismi ja noituus ovat näinkin lähellä toisiaan. Humanismi ei tarkoita samaa kuin humaani.
Mutta kultti oli olemassa jo ennen Ficinoa: Italian Diana-kultti syntyi 900-luvulla. Nuoret naiset saivat kutsun liittyä Dianan palvelijoiksi. He ratsastivat Dianan kanssa Venusvuorelle, jossa harjoittivat seksiä nuorten miesten kanssa. Kyseinen matka oli siis atropiinia sisältävän lentovoiteen aiheuttama trippi. Nykyiset wiccanoidat ovat kokeilleet keskiaikaisten reseptien mukaisia lentovoiteita ja jossain kuvauksissa kerrotaan lentokokemuksista.
Vuonna 1140 annetussa kirkkolaissa on kohta Canon Episcopi, joka kuvaa tämän Dianan matkan ja toteaa, että matka on harhakuvitelma ja siihen uskova on harhaoppinen. Kohta perustuu Prümmin Reginon vuonna 906 kirjoittamaan kertomukseen Diana-kultista.
Giovanni Boccaccion ensimmäinen kirjallinen työ, Caccia di Diana, Dianan metsästys, kuvaa Dianan matkan samalla tavalla kuin Canon Episcopi. On myös useita aikalaiskuvauksia lentovoiteen käytöstä, esimerkiksi Giovanni Battista Della Portan kuvaus vuodelta 1558. Niissä nainen voitelee itsensä lentovoiteella, vaipuu uneen ja herättyään kertoo olleensa eroottisissa juhlissa. Myös Abramelinin kirjan ensimmäisessä osassa lentovoidetta sivelee itseensä nainen. Tämä on ollut naiskultti, mikä selittää miksi noitina poltettiin pääosin naisia.
Diana-kulttia kutsutaan aikalaiskuvauksissa myös Herodias-kultiksi. Siis kyseessä on se Herodias, joka pyysi Johannes Kastajan päätä vadilla, henkilö, jonka sukupuiden avulla liitimme Herod Argippan salaliittoon ja varhaiseen kristinuskoon. Diana tunnettiin myös nimillä Noitien kuningatar ja Keijukaisten kuningatar. Dianan matkalla pääsi keijukaisten maahan.
Diana-kultti näyttää olleen messiaaninen kultti. Sillä oli naispuolinen messias. Painotukseltaan se oli voimakkaan seksuaalinen. Kultti levisi Eurooppaan luultavasti Kreikasta tai Lähi-Idästä päätellen nimistä Diana ja Herodias. Lentovoiteen valmistus vaatii tarkan reseptin, muuten se ei vaikuta tai tappaa käyttäjänsä, joten noitien täytyi saada tieto toisilta kultin jäseniltä. Kyseessä oli siis yhtenäinen kultti, uusi psykoaktiivisiin aineisiin perustuva uskonto. Kristinuskoon todella kohdistui noitien salaliitto: uuden uskonnon uhka.
Canon Episcopi ja Della Porte pitivät lentämistä harhana, Hartlieb ja Malleus Maleficarum todellisena. Jälkimmäistä käsitystä ei tule ymmärtää naiiviisti: kaikille näille kirjoittajille oli selvä, että noidan ruumis ei liikkunut minnekään ja että noidan matkan aikana näkemät asiat eivät vastanneet todellisuutta. Kysymys on siitä oliko lento todellinen lento toiseen maailmaan. Vastaus siihen riippuu siitä pitääkö toista maailmaa ja demoneja todellisena.
Onko toinen maailma todellinen? Suurten uskontojen ja antiikin filosofien mukaan se on.
Diana-kultissa oli jotain hyvin omituista. Omituisin seikka Diana-kultista kertovissa aikalaiskuvauksissa – siis Canon Episcopissa ja Boccaccion runossa – on se, että nuoria naisia olisi kutsuttu Dianan palvelijoiksi. Se ei kuulosta oikealta, mutta niin se lähteissä kerrotaan. Vanhaan shamaaniperinteeseen tällainen ei missään nimessä kuulu. Shamaani ottaa yhden tai kaksi oppilasta eikä helposti kerro taikareseptejään muille. Taikavoiteet kuuluivat vain shamaaneille.
Keskiajalla siis jotkut henkilöt olivat tahallaan levittäneet tietoa noitasalvasta. Diana-kulttia levitettiin tahallaan, mutta mikä taho sitä levitti ja miksi?
Lentovoiteen reseptit ovat samankaltaisia, mutta eivät tarkalleen samoja. Periaatteessa resepti on sama kuin Picatrixissa. Espanjaksi ja siitä edelleen latinaksi kirja käännettiin vasta 1200-luvulla. Diana-kultista kerrotaan jo 900-luvun teksteissä. Picatrix käännettiin ensin arabiasta hebreaksi ja nämä käännökset, tai suora maaginen perinne, ovat luultavimmat lähteet.
Picatrixistä löytyy täydellisiä reseptejä alruunan käytöstä noituudessa. Tämä vuoksi on luultavaa, että noitasalvojen koisokasvi oli nimenomaan alruuna, ei belladonna, hullukaali tai hulluruoho. Hulluruohoahan ei edes kasvanut Euroopassa 900-luvulla. Se tuli Eurooppaan vasta myöhemmin romanien mukana.
Alruunaa kutsutaan Kirken kasviksi ja Italian keskiaikaista Diana-kulttia sanottiin myös Kirken kultiksi. Kirke oli noita, joka Homeroksen Odysseuksessa muuttaa taikajuomalla Odysseuksen miehet sioiksi. Nykyään ajatellaan, että muodonmuutos ei ollut todellinen vaan illuusio. Kirke olisi huumannut miehet alruunalla. Odysseus suojautui taikakasvilla nimeltä moly. Kasvi lienee lumikello, jossa on koisokasvien aineiden vasta-ainetta.
Alruuna on lemmenrohto, ei belladonna. Lemmenrohto sopii eroottiseen matkaan Kyöpelinvuorelle. Belladonna tunnettiin lemmonmarjana, sen on vastakkainen käsite alruunalle, lemmenmarjalle. Alruuna kasvaa yleisenä Palestiinassa ja sitä on käytetty hyvin kauan Kreikan, Turkin ja Israelin alueella.
Josefus Flaviuksen Juutalaissodan historiassa kerrotaan kirjassa 7, kappaleessa 6, kuinka alruunaa ei saa suoraan vetää maasta vaan kasvi tulee sitoa koiran häntään ja saada koira vetämään kasvi maasta. Neron armeijassa työskennellyt kreikkalainen Pedanios Discorides, farmakologian isänä tunnettu lääkäri, kirjoitti myrkyllisten kasvien ominaisuuksista kirjassaan On Materia Medica. Hän kertoo alruunan lääkinnällisistä ominaisuuksista ja toistaa siinä yhteydessä saman tarinan koirien käytöstä alruunan keräämisessä. Kyseinen uskomus esiintyi sittemmin Euroopassa keski- ja uudella ajalla ja myös Shakespeare viittaa siihen.
Alruunan taikakäyttö oli myöhemmin Keski-Euroopassa varsin laajaa. Siitä tehtiin nukkeja, joilla uskottiin olevan maagisia voimia. Alruunaan uskottiin vielä varsin myöhään. Esimerkiksi sopii seuraava tarina: Adolf Hitlerin juutalainen astrologi ja esiintymistaidon opettaja Erik Jan Hanussen kävi vuoden 1932 joulukuussa Hitlerin kotikaupungissa Linzissä poimimassa alruunan, jolla poisti Hitleriä estävän kirouksen. Kuten muistetaan, Hitler nousi valtaan tammikuussa 1933.
Juutalaisen mustan magian tuntemassa Salomonin sinetissä, siis Daavidin tähdessä, oli perinteen mukaan alruunaa sisältävä rasia. Tämän taikakasvin avulla noidan uskottiin voivan muuttua vaikka lepakoksi tai taikoa ihmisen sammakoksi. Siinäkin tarkoitettiin hallusinaatioita.
Keskiajan Diana-kulttia levitettiin tahallaan. Se tuo mieleen hippiliikkeen ja Michael Hollingsheadin, joka 1960-luvulla kuljeskeli ympäriinsä LSD:tä täynnä oleva majoneesipurkki mukanaan ja jakeli siitä kaikille, jotka syystä tai toisesta halusivat tripin. Hippiajan psykodeelisten huumeiden historia tunnetaan hyvin. Hippiliikkeen taustalla olivat uudet psykodeeliset huumeet, ehkäisypillereiden keksiminen, Vietnamin sodan vastustus ja teosofiapohjainen New Age -uskonto. Siihen aikaan liikkui myös paljon Itä-Aasiasta peräisin olevaa heroiinia, mutta lähinnä muistetaan psykodeeliset huumeet.
Psykodeeliset huumeet löysi joukko kemistejä ja kasvitieteilijöitä. Albert Hofman oli valmistanut synteettistä LSD:tä jo ennen kuin huomasi, että samaa ainetta oli torajyvissä. Timothy Leary, jonka ansiosta LSD nousi hippiliikkeen huumeeksi, oli psykologian luennoija. Leary perusti kultin, jossa LSD:tä nautittiin kuin ehtoollisleipää. Liike otti okkultisteilta jotain vanhoja käsitteitä, kuten Vesimiehen ajan ja muuta astrologiaa. Torajyvän alkaloidit on liitetty useaan 1700-luvun noitatapaukseen, noituus johtui hallusinogeeneista.
Mikään esoteerinen salaseura ei ollut hippiliikkeen alkusyy, mutta okkultisteja pyöri liikkeen liepeillä. Noihin aikoihin skientologiasta irtautuneet De Grimstonit perustivat pahamaineisen Viimeisen tuomion prosessikirkon. Anton LaVey perusti Saatanan kirkon. Son of Sam -murhat liittyvät okkultisteihin. Charles Mansonin perhe teki Sharon Taten ja LaBiancojen murhat. Filmissä Rosemaryn vauva on kuvattu jonkinlainen okkultistiryhmä. Okkultismi sai vankan sijan rock-musiikissa ja okkultistista kirjallisuutta alkoi löytyä vähän joka kirjakaupasta. Jos hippiliike ei olisi loppunut niin lyhyeen, se olisi saattanut kehittyä okkultiseksi uskonnoksi. Hippiliikkeellä ei ollut messiasta, mutta siinä oli messiaanisia piirteitä. Puhuttiin aikojen muuttumisesta ja uuteen aikakauteen siirtymisestä.
Jotain vastaavaa tapahtui keskiajalla.
Loppupäätelmänä voi todeta, että lentovoiteen resepti ja keskiajan Diana-kultti Euroopassa liittyy itäisen Välimeren alueen magiaan. Eurooppalainen noituus periytyy suurelta osin käytännöllisestä kabbalasta ja lentovoide luultavasti kuului samaan perinteeseen. Joku levitti tätä reseptiä tahallaan. Noitien salaliitto oli todellinen. Se käynnistyi noin vuonna 900, Jeesuksesta tai Ensimmäisestä juutalaissodasta laskien sata-parisataa vuotta ennen uuden tuhatvuotiskauden alkua.
Kultti levisi itäiseltä Välimereltä 800-luvulta alkaen Italian kautta Eurooppaan. Samaan aikaan Italiassa syntyi Chasidei Ashkenazi -lahko. Italiasta lahko levisi Saksaan. Käytännön kabbalismi levisi Saksaan lahkon mukana ja juuri Saksassa oli eniten noitaoikeudenkäyntejä. On varsin mahdollista, että noitakultti liittyi Chasidei Ashkenazi -lahkoon.
Chasidei Ashkenazi -lahko sitoutuu läheisesti Kalonymos-perheeseen. Kalonymos-perheeseen kuulunut Meshullam ben Moses oli yksi niistä rabbeista, jotka tekivät itsemurhan Mainzissa vuonna 1096. Itsemurha tuomitaan rabbiinisessa juutalaisuudessa, mutta nämä ashkenazi-yhteisöt usein tekivät joukkoitsemurhia Ensimmäisen ristiretken aikoihin ja myös myöhemmin. Tämä viittaa kytkentään Chasidei Ashkenazin ja Ensimmäisen juutalaissodan seloottien uskomusten välillä. Myös selootit ja tikarimiehet tekivät joukkoitsemurhia.
Chasidei Ashkenazi -lahkolla on syntylegenda, joka on kirjoitettu Ahimeezin kroniikkaan. Sen mukaan lahko sai oppinsa Babyloniasta exilarchilta nimeltä Salomon ha-Nasi. Tällaista exilarchia, hajaannuksen ajan juutalaisten prinssiä, ei Babylonian exilarch-listojen mukaan ollut olemassa.
Onkin luultavaa, että Ahimeezin kroniikan Salomon ha-Nasi ei ole exilarch Nasi, vaan Nasi-prinssiä alempi prinssi Nagid. Nasi asetti varahallitsijoita, Nagideja, Egyptiin, Espanjaan ja muuallekin. Koska Chasidei Ashkenazi -lahkolla oli käytössään kirja Sefer Ha-Razim, joka on löydetty Kairon genizasta (Vanhan Kairon synagoogan varastohuoneesta), kroniikan Salomon ha-Nasi olisi voinut olla Egyptin Nagid. On uskottavaa, että Chasidei Ashkenazi sai käytännöllisen kabbalismin Kairon Babylonista eikä Irakin Babyloniasta. Kairon Babylon on toinen nimi Vanhalle Kairolle. Magiaa ja kabbalaa paljon tutkinut ruusuristiläinen MacGregor Mathers piti käytännöllisen kabbalismin lähdemaana Egyptiä, ei Babyloniaa.
Käytännöllisen kabbalismin grimoireissa (loitsuissa), on seuraavanlainen perusajatus. Ensin maagin tulee puhdistautua, jotta hän voi lähestyä Jumalaa. Maagi antaa Jumalalle uhrin ja saa vastineeksi voiman, jonka avulla hän voi komentaa henkiä: enkeleitä ja demoneita. Jumala ei ilmesty itse vaan esimerkiksi lähettää suojelusenkelin. Suojelusenkelin avulla kukin komennettava henki sidotaan riitillä amulettiin tai sinettiin. Sitten sinetin avulla henkeä käsketään tekemään tarvittava ihme. Hengen sitomiseen maagin täytyy tietää hengen nimi ja merkki. Merkki on taikamerkki, esimerkiksi taikaneliö. Jumalalle suoritettavassa rituaalissa tarvitaan eläinuhri. Mustassa magiassa uhri annetaan Jumalan sijaan jollekin demonille. Johanneksen Ilmestuksessä luvataan Jeesuksen oppilaille kivi ja nimi, jota kukaan muu ei tiedä. Tämä muistuttaa juutalaista magiaa. Nimellä kutsutaan henkiä ja oppilaista tulee kuoltuaan henkiä. Kivi on amuletti.
Abramelinin kirja ei ole aito juutalainen grimoire-kirja, mutta siinä on vaikutteita käytännön kabbalismista. Abramelinin ensimmäisen kirjan aivan lopussa puhutaan Operaatiosta ja siihen tarvitaan lapsi. Operaatio muistuttaa käytännöllistä kabbalistista magiaa. Lapsen otsaan laitetaan liina, johon on piirretty taikaneliö. Rituaalissa on myös hopealautanen tai hopeataulu ja se tehdään joen varrella. Abramelinin kirjassa selitetään, että lapselle ei tapahdu mitään pahaa. Kirja korostaa moneen otteeseen, että magiaa pitää käyttää vain hyvää.